Olen melkein koko kesäkuun lomalla. Luksusta. Tai no, luksuksen voi tietysti määritellä monella tavalla - tässä tapauksessa kun myös ipana on lomalla päiväkodista kesäkuun ajan.
Hetkinen sitten iski paniikki. Me olemme kotona, mies töissä, mitä keksin? Minne mennä, mitä tehdä? Korkeasaari, Falkulla, Haltiala, Seurasaari, Rajasaari, sinnetännetonne... Jostain syystä tuli kauhean huono omatunto siitä, että lapsen kanssa pitäisi kieli pitkällä singota paikasta toiseen hankkimassa Elämyksiä ja Kokemuksia, joilla sitten tietysti kehuskella päiväkodissa myöhemmin. Ihan kuin lapsi niitä reissuja jotenkin kaipaisi, enemmän kai taitaa olla kyse vanhempien ahdistuksesta. Lapselle pitää tuottaa elämyksiä ja huvituksia, muuten lapsella on ankea lapsuus!
Toisaalta olisi ihan älyttömän kiva päästä maatilamatkailemaan, nukkua vaikka aitassa, rapsutella lampaita ja silittää kissoja. Tai jotain. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, ettei perheessämme ole ajokorttia, mikä tekee reissaamisesta ajoittain hieman haasteellista. Lisäksi suhtautumiseni maatiloihin on hieman ristiriitainen.
Internetin ihmemaasta on todella hankalaa kaivaa mitään tietoa. KVG soi, mutta tulokset ovat laihanlaisia: kaikenlaiset hakusanayhdistelmät lapsiperheen matkailuun liittyen tuottavat joko etelänmatkojen mainoksia, huvipuistoja tai puuhamaita, enkä kaipaa tietoa niistä.
Toisaalta, minkälainen vajakki sitä pitää olla, ettei osaa keksiä omalle apin-- lapselleen tekemistä kesäpäivinä?
(Siirryn lukemaan
Snadien Stadia.)