28.6.2008
Lisää ukkosta
Viikon ajan on satanut ja ukostanut. Rakastan ukkosta, joten en valita - vaikkakin pojalla meinaa vähän pää levitä kun en kaatosateeseen ja rakeiden sekaan viitsi lähteä leikkimään.
Joskus haluan vielä matkustaa jonnekin tropiikkiin katselemaan monsuuniukkosia... *huoh*
13.6.2008
Pienistä pojista ja vähän tytöistäkin
Luin taannoin tuttavan vinkistä Marianne Grabruckerin kirjan Siinäpä vasta kiltti tyttö, josta on Ryytimaa-blogissa varsin hyvä tiivistelmä. Tuo kirja avasi tietyllä tavalla silmäni, vaikkakin siitä puolet on käytännössä kirjoittajan omien angstien käsittelyä ja typerää hysterisointia. Olin ärsyyntynyt sukupuoliroolikasvatuksesta jo ennen sitä, mutta kirjan jälkeen tajusin, kuinka läpikotaisin roolien kyllästämä yhteiskuntamme on. Otetaan vaikkapa lastenkirjat: tytöt hoivaavat, siivoavat, leipovat, pojat ovat lääkäreitä, autoilijoita, palomiehiä. Tytöille myydään pehmoisia nalleja ja nukkeja, pojille autoja. Toisin sanoen: pojille markkinoidaan toimintaa ja tekemistä, tytöille passiivista paikallaoloa ja hyödyllisyyttä. Sukupuoliroolin mukaisista lastenvaatteista en edes ala... *huoh*
Grabruckerin kirjassa eletään 80-luvun aikaa, jolloin alettiin ajatella sukupuoliroolien olevan kasvatuksen tulosta, ja että todelliseen tasa-arvoon päästäisiin sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Sittemmin on todettu ettei asia ole ihan näin. Varsinkin Jari Sinkkonen on kirjoissaan todennut sukupuolineutraalin kasvatuksen menneen hienoisesti pieleen: tytöille sallitaan sekä feminiinisiä että maskuliinisia aktiviteetteja, mutta pojilta halutaan karsia pois maskuliinisuus. Siis ei pojille autoleikkejä, sotapelejä, pippelijuttuja tai actionmaneja, vaan kotileikkejä ja nukkeja; halutaan siis neutraloida miehiset piirteet. Mutta eihän tuolla ole mitään tekemistä sukupuolineutraalin kasvatuksen kanssa, vaan kyseessä on lähes demaskulointi. Mitä pojat siitä oppivat, sukupuolineutraliutta? Tuskin, ehkä enemmänkin sitä, että feminiiniset asiat ovat hyvä juttu, mutta mitkään maskuliiniset eivät.
Sukupuolineutraalia my ass.
*****
On ollut varsin mielenkiintoista huomata, miten tietyt asiat kiinnostavat poikaa nyt komeassa 1v8kk iässä. Sambakarnevaaleilla höyhenhepenissä tanssivat tädit olivat aika hienoja ja jänniä, mutta selässä matkustanut sälli meinasi saada kohtauksen, kun ohi meni AU'O! Toisaalta, poika tykkää ihan älyttömästi työnnellä naapurintytön nukenrattaita pitkin pihaa, ja suuntaa isoissa marketeissa lähes poikkeuksetta nukkehyllyn tienoille rattaita testaamaan (jos hänet vaan ensin saa autohyllyn ohi... :P ) Olisi äärimmäisen helppoa lähteä nyt vahvistamaan "poikamaista" käytöstä ja karsia pois "epätoivotut tyttömäiset" piirteet, mutta en oikein näe siinä mitään järkeä.
Olen järkyttänyt muutamaa puolituttua ihmistä toteamalla, että voin varsin hyvin ostaa pojalleni mekon jos hän sellaisen haluaa päälleen pukea, tai että tottakai pojallekin voi laittaa letit tai pinnit (vaikkakin inhoan täydestä sydämestäni pienillä pojilla tyypillistä takatukkaa). Puolet poitsun vaatteista on tyttöjen osastolta kukkineen kaikkineen, ja sekin on joillekin shokeeraavaa. Taannoin pöyristytin sukulaisiani toteamalla, että "Laitetaan pojalle kukkatabletti iltapuurolle, kasvatetaan siitä kunnon homo kun se soijaakin syö". :D
En tiedä onko homoseksualismin pelko niin läpeensä voimakasta, että se panee pelkäämään poikien (ja miesten) feminiinisiä piirteitä, vai mistä ihmeestä tässä on kyse. Sillä mitä muuta voi pojasta kasvaa kuin homostelija, jos äiti pukee päälle tyttöjen osaston t-paidan ja kukilla koristellut housut, syöttää soijaa ja antaa vielä nukenrattaatkin työnnettäväksi? Mitäpä siitä, ettei ulkoisilla objekteilla ole vaikutusta sukupuoliseen suuntaumukseen, tai ettei asialla ole meille mitään merkitystä.
*****
Loppujen lopuksi tytöillä tuntuu olevan enemmän liikkumavaraa kuin pojilla ja tietyllä tavalla tytöille sallitaan enemmän kokeiluja kuin pojille. Raisusti käyttäytyvä tyttö voi olla "huonotapainen" ja "epänaisellinen", mutta hän pysyy edelleen tyttönä, käänteisesti samoin toimiva poika muuttuu homoksi, "epä-mieheksi". Poikien roolit ovat pelottavan kapeita, mikä varmasti osin selittää poikien ongelmia esimerkiksi koulussa. Eija Reinikainen kirjoittaa erityisopetettavista oppilaistaan kirjassaan Leimatut lapset ja sivuaa samalla myös väliinputoavien poikien vaikeuksia.
Olen viime aikoina pohtinut aika lailla sitä, miten tähän suhtautuisin jos lapseni olisikin tyttö eikä poika. Olisinko yhtä kärkkäästi arvostelemassa sukupuoliroolittavia satuja, vaatteita, leluja, puheita, harrastuksia? Tökkisinkö puheillani aivan tarkoituksella tiettyjä aiheita haluten herätellä ihmisiä ajattelemaan? En tiedä, todennäköisesti. Ehkä.
Se nyt kuitenkin on varmaa, että vaaleanpunaista inhoaisin ihan yhtälaisella paatoksella.
Grabruckerin kirjassa eletään 80-luvun aikaa, jolloin alettiin ajatella sukupuoliroolien olevan kasvatuksen tulosta, ja että todelliseen tasa-arvoon päästäisiin sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Sittemmin on todettu ettei asia ole ihan näin. Varsinkin Jari Sinkkonen on kirjoissaan todennut sukupuolineutraalin kasvatuksen menneen hienoisesti pieleen: tytöille sallitaan sekä feminiinisiä että maskuliinisia aktiviteetteja, mutta pojilta halutaan karsia pois maskuliinisuus. Siis ei pojille autoleikkejä, sotapelejä, pippelijuttuja tai actionmaneja, vaan kotileikkejä ja nukkeja; halutaan siis neutraloida miehiset piirteet. Mutta eihän tuolla ole mitään tekemistä sukupuolineutraalin kasvatuksen kanssa, vaan kyseessä on lähes demaskulointi. Mitä pojat siitä oppivat, sukupuolineutraliutta? Tuskin, ehkä enemmänkin sitä, että feminiiniset asiat ovat hyvä juttu, mutta mitkään maskuliiniset eivät.
Sukupuolineutraalia my ass.
*****
On ollut varsin mielenkiintoista huomata, miten tietyt asiat kiinnostavat poikaa nyt komeassa 1v8kk iässä. Sambakarnevaaleilla höyhenhepenissä tanssivat tädit olivat aika hienoja ja jänniä, mutta selässä matkustanut sälli meinasi saada kohtauksen, kun ohi meni AU'O! Toisaalta, poika tykkää ihan älyttömästi työnnellä naapurintytön nukenrattaita pitkin pihaa, ja suuntaa isoissa marketeissa lähes poikkeuksetta nukkehyllyn tienoille rattaita testaamaan (jos hänet vaan ensin saa autohyllyn ohi... :P ) Olisi äärimmäisen helppoa lähteä nyt vahvistamaan "poikamaista" käytöstä ja karsia pois "epätoivotut tyttömäiset" piirteet, mutta en oikein näe siinä mitään järkeä.
Olen järkyttänyt muutamaa puolituttua ihmistä toteamalla, että voin varsin hyvin ostaa pojalleni mekon jos hän sellaisen haluaa päälleen pukea, tai että tottakai pojallekin voi laittaa letit tai pinnit (vaikkakin inhoan täydestä sydämestäni pienillä pojilla tyypillistä takatukkaa). Puolet poitsun vaatteista on tyttöjen osastolta kukkineen kaikkineen, ja sekin on joillekin shokeeraavaa. Taannoin pöyristytin sukulaisiani toteamalla, että "Laitetaan pojalle kukkatabletti iltapuurolle, kasvatetaan siitä kunnon homo kun se soijaakin syö". :D
En tiedä onko homoseksualismin pelko niin läpeensä voimakasta, että se panee pelkäämään poikien (ja miesten) feminiinisiä piirteitä, vai mistä ihmeestä tässä on kyse. Sillä mitä muuta voi pojasta kasvaa kuin homostelija, jos äiti pukee päälle tyttöjen osaston t-paidan ja kukilla koristellut housut, syöttää soijaa ja antaa vielä nukenrattaatkin työnnettäväksi? Mitäpä siitä, ettei ulkoisilla objekteilla ole vaikutusta sukupuoliseen suuntaumukseen, tai ettei asialla ole meille mitään merkitystä.
*****
Loppujen lopuksi tytöillä tuntuu olevan enemmän liikkumavaraa kuin pojilla ja tietyllä tavalla tytöille sallitaan enemmän kokeiluja kuin pojille. Raisusti käyttäytyvä tyttö voi olla "huonotapainen" ja "epänaisellinen", mutta hän pysyy edelleen tyttönä, käänteisesti samoin toimiva poika muuttuu homoksi, "epä-mieheksi". Poikien roolit ovat pelottavan kapeita, mikä varmasti osin selittää poikien ongelmia esimerkiksi koulussa. Eija Reinikainen kirjoittaa erityisopetettavista oppilaistaan kirjassaan Leimatut lapset ja sivuaa samalla myös väliinputoavien poikien vaikeuksia.
Olen viime aikoina pohtinut aika lailla sitä, miten tähän suhtautuisin jos lapseni olisikin tyttö eikä poika. Olisinko yhtä kärkkäästi arvostelemassa sukupuoliroolittavia satuja, vaatteita, leluja, puheita, harrastuksia? Tökkisinkö puheillani aivan tarkoituksella tiettyjä aiheita haluten herätellä ihmisiä ajattelemaan? En tiedä, todennäköisesti. Ehkä.
Se nyt kuitenkin on varmaa, että vaaleanpunaista inhoaisin ihan yhtälaisella paatoksella.
3.6.2008
Kohtuutta ja uudelleen käyttöä
Törmäsin varsin mielenkiintoiseen sivuun: Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Kohtuus- ja uudelleenkäyttölinkkeihin. Aivan ihanan pitkä lista suurin piirtein kaikesta kierrätettävästä, niin tuunausvinkkejä, ostopaikkoja, taidetta kuin elämäntapojen pohdintaakin. Tähän pitää ehdottomasti syventyä myöhemmin kunnolla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
